sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Uuden oppimista joka viikko

Kun akvaariomme kalat saapuivat, oli mukana västäräkkiplatyjä, monni, neontetroja ja mustakiilakylkiä. Iloksemme huomasimme, että yksi platyistä oli raskaana. Iloisina tutkimme ahkerasti akvaariokalojen lisääntymistä netistä ja kirjoista. Raskaana oleva kala sai lapsilta nimekseen Kupla ja monnista tuli Matti.


Matti-Monni ahkeroi ja putsaa akvaariotamme levästä.

Olemme tehneet yhdessä lasten kanssa ryhmämme seinälle yksityiskohtaiset ohjeet kuinka akvaariota hoidetaan. Tutkimme ja opimme mitä tulee tehdä päivittäin, viikottain, kuukausittain. Ruuan antamisen kaloille, veden vaihdon ja pohjan imuroinnin akvaarioon ovat ottaneet vastuulleen aikuiset. Meillekin tämä on ollut iloista uuden oppimista.


Akvaarion siivoamiseen tarvitsemme veden lisäksi pohjaimuria ja haavia sekä lasinpesijää. Lisäksi suodatin ja koristeet puhdistetaan säännöllisesti. 

Veden vaihdon yhteydessä olemme tehneet mielenkiintoisia löytöjä. Hiekan joukosta on löytynyt pienen pieniä simpukan kuoria. Näitä olemme tutkineet suurennuslasilla. Samaten akvaarioomme on välillä eksynyt kotiloita. Niiden löytymisestä lapset raportoivat nopeasti meille aikuisille. Vaikka toiset kotilot ovatkin hyväntahtoisia, olemme pyrkineet poistamaan kaikki kotilot akvaariostamme. 


Iloista uuden oppimista suurennuslaseilla.

Akvaario on motivoinut lapsia myös omaehtoisiin piirustuksiin, joita tällä hetkellä on yksi seinämme aivan täynnä. Tämän lisäksi olemme aikuisten opastuksella harjoitelleet kuulamaalaustekniikkaa akvaarioita tehden ja sateenkaaripaperista leikanneet kaloja. Kaloihin on otettu mallia niin kirjoista kuin akvaariosta. 

Lasten suunnittelemat ja toteuttamat akvaariot kuulamaalaustekniikalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti