sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Akvaarioprojektimme alkaa

Viime vuoden puolella Joulupukki toi lahjaksi ryhmällemme lasten toivoman akvaarion. Nyt ryhdymme innolla tutkimaan akvaarion perustamiseen tarvittavia asioita.  Lapset ehdottivat, että etsisimme tietoa googlesta ja kirjoista. Näin teimme.

Salon akvaarioliikkeestä saamamme ilmaiset esitteet olivat ensiarvoisen tärkeitä tiedonlähteitä. Niitä lapset selasivat kirjojen lisäksi.

Teimme seinälle listan, missä järjestyksessä on hyvä aloittaa akvaarion perustaminen ja mitä kaikkea tulee ottaa huomioon. Tutkimme, minkälainen pohja pitää akvaarioon perustaa. Kirjoista lapset etsivät käyttämämme akvaariosoran nimityksen. Se löytyi helposti. Tärkeää oli, että käytettiin oikeita nimikkeitä.
Käytämme kalkitonta soraa.


Tämän jälkeen pesimme pohjasoran ja kivet puhtaaksi ennen akvaarioon laittamista. Tämä oli lapsista mieluisaa puuhaa. Saivat nauttia lämpimästä vedestä ja pienten kivien tunnustelusta.

Kivet ja sorat pestiin huolellisesti moneen kertaan.

Viikon aikana myös arvioimme mennyttä syyskautta. Mitä olimme oppineet ja missä ympäristössä haluaisimme vielä opiskella. Teimme tehtävän ensin-sitten-lopuksi. Ideana oli miettiä taito, jonka oli syyskauden aikana oppinut. Pohtia, miten tilanne oli aluksi, miten sitten harjoiteltiin ja mikä taito lopuksi saavutettiin. Tehtävä toteutettiin sarjakuvan muodossa. Lasten mieleen tuli paljon opittuja asioita. Oman nimen kirjoittaminen, kirjainten oppiminen, lumihiutaleaskartelun tekeminen, uimaan oppiminen, polkupyörällä ajaminen jne. Harjoittelimme lasten kanssa nopeaa piirtämistä ja tikku-ukkojen tekemistä erilaisissa asennoissa. 
Useimmat lapsista kirjoittivat tekstit sarjakuvaan itse ja piirsivät laatikot. Tässä on opittu itse harjoittelemalla tekemään perinteinen lumihiutaleaskartelu ikkunaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti