lauantai 14. lokakuuta 2017

Lautapelit pitävät pintansa digiloikan rinnalla

Lautapelien avulla on aikuisten helppo leikkiä lasten kanssa. Lautapelit ovat mukavaa ajanvietettä niin kotona kuin päiväkodissa. Itse muistan lapsuuden joululomat, jolloin yhdessä perheen kanssa pelattiin Joulupukilta saatua lautapeliä. Samaa perinnettä olen itsekin jatkanut. Pukin kontissa on aina ollut joku uusi lautapeli. Hauskinta on, että lautapelien avulla voi harjoitella monenlaisia taitoja ihan huomaamatta. Vaikka olen digikauden kannattaja, en silti voisi ajatella luopuvani lautapeleistä.

Ryhmässämme pelataan lautapelejä säännöllisesti. Pelit ovat lasten saatavilla hyllyllä ja niitä pelataan myös leikkiaikana. Lautapelien avulla voi kehittää motorisia taitoja, vuorovaikutus taitoja ja ryhmätyöskentelyä, pettymysten sietämistä, matemaattisia ja kielellisiä taitoja. Tiesitkö, että yksi suosituimmista suomalaisista lautapeleistä Afrikan Tähti keksittiin jo 1950-luvulla. Ja yhä sitä pelataan useissa kodeissa ja päiväkodeissa.

Rhino Hero Vuoden peli 2017 lastenpelien finalisti.

Uusin lautapelimme saapui viime viikolla. Olemme yhdessä harjoitelleet pelaamaan sitä.
Pelissä on hyvin yksinkertaiset säännöt.  Itse pidän eniten peleistä, joiden säännöt on helppo oppia nopeasti. Tässä pelissä on erilaisia vaativuus tasoja.  Pelin aloittajan valinta viehättää. Pelin saa aloittaa viimeksi hyvän teon tehnyt pelaaja. Pelissä vahvistuvat hienomotoriset taidot ja sorminäppääryys. Peli opettaa pelaajalleen keskittymistä. Noppaa pelissä ei ole, mutta laskemista tuli harjoiteltua. Iloitsimme siitä, että olimme päässeet jo seitsemänteen kerrokseen.  Peli on kompaktin kokoinen ja mahtuu kotioloissa mukavasti vaikka matkalaukkuun mukaan. Meidän ryhmässä sankarit ovat muodissa ja ehkä juuri siksi tässä pelissä seikkaileva Sankari Sarvikuono (Rhino Hero) sai ihastuneen vastaanoton. 
Korttien värikkäät ja vaihtelevat kuvat herättivät pienissä pelaajissa keskustelua. Ja näin tuli samalla nimettyä asioita. Aikuisen oli helppo upottaa lauseita mukaan peliin. Onko kukalliset ikkunaverhot auki vai kiinni? Mikä voisi olla ikkunalaudalla istuvan ruskean kissan lempiruokaa? Montako pilveä näet taivaalla? Sain kuulla monenlaisia tarinoita kuvista. Tähän uuteen peliin on lisätty mahdollisuus digipeliin. Rhino Hero- sovellus on ladattavissa ilmaiseksi andoroid- ja applelaitteille. 
Olimme uudesta lautapelistä niin innostuneita, ettemme edes välittäneet voittajasta. Halusimme vain yhdessä rakentaa mahdollisimman korkean talon toisiamme kannustaen. 
Kun korttitalo kaatui, nauroimme vain makeasti ja aloitimme pelin alusta.

Villikissan viehätys jatkuu vuodesta toiseen.

Villikissaan mahtuu pelaamaan useita pelaajia yhtäaikaa ja ainakin meidän eskarilaiset saattavat tähän peliin pujahtaa mukaan kesken pelin. Pelin ideana on löytää nopeiten purkista otettua pientä korttia vastaava kuva isosta pelilaudasta. Löydettävä pala asetetaan kaikkien nähtäväksi. Nopeiten pelilaudalta kortin osoittaman esineen löytänyt saa itselleen kortin. Eniten kortteja kerännyt on voittaja.Tämä peli vaatii näöntarkkuutta, kykyä erotella pienet yksityiskohdat helposti ja nopeaa reagointia. Aikuisen ollessa pelissä mukana voidaan esineitä nimetä samalla pelin edetessä. Myös lapset hokevat sanoja etsiessään: "Nyt pitäis löytää vihreät lehdet, hmmm vihreät lehdet, vihreät lehdet..." Villikissa on pysynyt eskarilaisten suosiossa vuodesta toiseen. Pelilauta ja kortit ovat kestäneet vuosien saatossa hyvin. Ja meillä taitaa olla vielä kaikki pienet kortitkin tallella.

Tieto-taito ja temppupeli.
Tässä pelissä aloituspaikka valitaan oman syntymäkuukauden mukaan. Pelissä tarvitaan nopanlukutaitoja sekä matemaattisia yksi-yhteen taitoja. Pelissä kuljetaan kuukausien ja vuodenaikojen läpi. Toisinaan kohdalle osuu kortti, jossa pitää valita tieto-, taito- tai temppu-tehtävä. Useimmiten lapset valitsevat temppu-tehtävän. Lautapelin lomassa on mukava päästä välillä liikkumaan. Tässä toiminnallisessa pelissä on välttämätöntä olla mukana yksi lukutaitoinen. Tekstit ja kysymykset ovat niin lyhyitä, että niistä selviytyy myös hiljattain lukemaan oppinut lapsi. Pelin lomassa opitaan kuukausia ja vuodenajoille ominaisia asioita. Peliin mahtuu mukaan monta pelaajaa. Voittajaksi selviytyy ensimmäisenä pelilaudan ympäri kiertänyt.
Vanhat lautapelit jaksavat pitää pintansa digiaikakautenakin. Uusia lautapelejä suunnitellaan jatkuvasti, siinä missä digitaalisia pelejäkin. Lautapelit ja digitaaliset oppimispelit tukevat toisiaan. Tärkeintä on oppiminen, leikkiminen ja hauskanpito yhdessä.

Blogipostaus tehty yhteistyössä Tevellan kanssa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti