sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ensiapua ja reilua peliä

Reilun pelin hengessä harjoiteltiin koko ryhmän kanssa jalkapalloa. Tuomari jakoi jokaiselle pelin loputtua reilunpelin kortin. Reilua kaveruutta harjoiteltiin myös aamupiirillä. Lasten kanssa keskusteltiin siitä, miten reilu kaveri käyttäytyy ja kannustaa toista. Tunnetreeneissä käytiin läpi kuinka puhutaan ystävällisesti kaverille.


Kaikki pelaa kannustaen ja kehuen. Jokaisella on oikeus pelata ja olla maalissa.
Ennen varsinaista jalkapallomatsia lämmiteltiin lihakset ja tehtiin nopeus- ja koordinaatioharjoituksia. Keskilinjan ylitystä ja pallon kuljettamista. Yli tunnin jalkapallomatsi kehitti myös lasten yleiskuntoa. 
Alkulämmittelyn ohjeet kuunneltiin tarkasti.

Kaikki pelasivat hienosti tiimissä ja kannustavia kehuja muistettiin antaa pelikavereille. Pelattiin reilua peliä.


Kulmapotku tuomarin vihellyksestä

Suuremmilta vahingoilta vältyttiin, vaikka peli oli kiivas ja tapahtumarikas. Viikon aikana tutustuttiin E-kirjaimeen ja ensiapuun. Tutkimme lasten kanssa, mitä kaikkea retkireppumme ensiapupussi sisältää ja mihin tavaroita käytetään.


Puhdistuainetta ja laastareita, siteitä ja kylmäpussi sekä kolmioliinoja.

Lasten kanssa kokeiltiin miten kylmäpussi toimii ja milloin tarvitaan puhdistusainetta. Laastarien ja siteiden laittoa harjoiteltiin Nallen kanssa.





Spr:n auta Eppua monisteissa ratkottiin lapsille tyypillisiä haavereita. Päivän lopuksi jaettiin kunniakirjat ensiaputaidoista. Ja käytävillä raikui laulu: " Jos apua tarvit, soita silloin 112:seen..."


https://www.punainenristi.fi/materiaali/ensiapupaketti-esikoululaisille









































maanantai 18. syyskuuta 2017

Opitaan leikkien



Ryhmässämme on rakenteilla tällä hetkellä monenlaisia roolileikkejä. Leikkejä, jotka ovat ponnahtaneet pinnalle lasten mielenkiinnon kohteista. 
Palomiesten elämä jaksaa yhä kiinnostaa lapsia. Olemme rakentaneet oppimisympäristöämme lapsista lähteneen teeman ympärille. Ulkoleikeissä elää paloasema hälytyksineen. Samalla hiekkalaatikolla kaivetaan kultaa sulassa sovussa ohi juoksevien palomiesten kanssa.
Olemme kiitollisia Salon Pelastuslaitokselle kypärälahjoituksesta. Jokaiselle lapselle riitti kypärä kotiinvietäväksi ja muutama jäi vielä ulkoleikkeihin.

Aina valmiina sammutustöihin.

Aivan sattumalta tälle viikolle oli jo aiemmin sovittu hätäpoistumisharjoitus. Tämä sopi mainiosti meille. Ennen kyseistä päivää olimme lasten kanssa katsoneet Ransun opetusvideon hätäpoistumisesta. 


Kuluvan viikon aikana askartelimme lasten kanssa palomiehille ulos palokirveet ja I-kirjaimeen tutustuimme ilmasäiliötä askarrellessa. 

Paloauto kiitää kohti palopaikkaa. palomiehillä tarvittava kalusto mukanaan.

Vanha tulitikkutehdas palaa. Sisälle ei uskalla mennä ilman lisähappea.




Tytöt ovat ahkeroineet palomiehille autoja pihaleikkiin kullankaivuun ohessa. 
Nyt ne ovat valmiina. 



Tämä pitkä projekti on nyt vihdoin valmis.
Kuuntelimme aamupiirillä Mikko Perkoilan laulun "Lohikäärme ja 7 Prinsessaa". Tästä virisi toive muuttaa koululeikkitilana ollutta huonetta näyttämöksi. Heti ryhdyttiin tuumasta toimeen. Nämä neljä ihanaa prinsessaa esittivät meille kaikille upean näytelmän prinsessojen elämästä. Roolivaatteet jätettiin leikktilaan ja sinne tuotiin myös muuta näytelmiin sopivaa reksvisiittaa.

Neljää mielikuvituksen omaavaa prinsessaa.

































sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Matikan käsitteitä palomiesteemalla

Viime viikon aikana tutustuimme ensimmäiseen kirjaimeen. A-kirjain tuli tutuksi monella eri tapaa. Teimme A-kirjaintaidetta sankoruiskulla ja vesiliukoisilla liiduilla. Aamupiirillä etsimme A-kirjaimia sanojen alusta, lopusta ja keskeltä. Pelasimme yhdessä hauskaa "syötä Apinaa peliä", jossa vahvistuivat myös matemaattiset taidot.

Noppapelissä vahvistui myös laskemisen taidot.


Viikon aikana ehdimme harjoitella matematiikan käsitteitä monella eri tavalla.
Ensin työstimme käsitettä samanlainen. Samalla harjoittelimme kädentaitoja, leikkaamista ja liimaamista ja ohjeiden kuuntelemista.

Tee samanlainen.


Aamupiirillä jokaisella oli 4 multilink palasta ja jokainen kävi vuorotellen kurkkaamassa salaiseen laatikkoon, jossa oli malli. Omalla paikalla tuli muistaa malli ja yrittää tehdä omista palikoista samanlainen. Jokainen sai kurkkaamassa mallia laatikosta niin monta kertaa kuin halusi. Seuraavana aamuna sama tehtävä sujui jo jouhevammin ja tuntui tutummalta.

Rakenna samanaainen käyttämällä muistiasi avuksi.


Muistia treenattiin myös palomiesaiheisella muistipelillä, jossa kuvien lisäksi oli apuna myös tutut numerot 1-9. Muistipeliä pelattiin parityöskentelynä ja vahvistettiin ryhmätyöskentelyn taitoja.

Palomiesaiheinen muistipeli.


Matematiikan käsitteitä ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen harjoiteltiin konreettisesti. Lapsijonossa ja pihaleikissä maa-meri-laivan tapaan. Teimme myös taululla harjoitteita lukujonolla ja muistinvirkistämisenä oli apukortteja. 

Ensimmäinen, keskimmäinen ja viimeinen. Nopeasti siirryttiin pidempiin tehtäviin lukujonolla.


Papunetin apukuvat auttoivat kirjallisessa tehtävässä.


Eskarien kynätehtävä oli tehty palomiesteeman mukaisesti. 

Legopalomiehet valmiina. Harjoiteltiin ympyröimistä.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Oma nimi, tosi tärkeä juttu

Oma nimi on tärkeä meille jokaiselle. Meillä voi olla lempinimiä tai hellyttelynimiä. Nimi on meille jokaiselle huolella valittu.
Olemme ahkerasti harjoitelleet oman nimen tunnistamista ja kirjoittamista. 
Näppäintaidot karttuivat, kun jokainen kirjoitti oman nimensä A4-kokoisen sivun täyteen ja piirsi siihen oman kuvansa. Omaa kuvaa piirrettiin huolella, laskettiin sormia ja varpaita. Pohdittiin silmien väriä ja tarvittaessa katseltiin omaa kuvaa peilistä. Hienoja taideteoksia tuli jokaiselle.

Omia töitä halutaan mieluusti valokuvattavan. Kysyn kuitenkin aina myös lapselta luvan kuvata hänen töitään.

Näppäinten käyttö oli monelle tuttua puuhaa.

Omien kuvien piirtämistä.
Lapset saivat myös luoda omat paikkamerkkinsä tarroilla ja tusseilla askarrellen.
Oma nimi on tärkeä.

Omat lokeropaikat

Omat pöytätyöskentely- ja ruokapaikat

Omaa nimeä treenattiin myös mollasovelluksella. Ja aloittelimme ryhmässä harjoittelemaan ekapelin käyttöä, jonka avulla äänteet tulevat tutuiksi.

Ipadit on käytössämme viikottain.
Olemme myös rytmitelleet kehonsoittimilla omia nimiämme ja samalla tulleet aina vain tutummiksi.
Aamupiirissä olemme kuunnelleet meneviä lauluja ja hakeneet yhdessä rytmejä kehosta. 

                              " Kerro, kerro ystävä oi,
                                 mikä on sun nimesi,
                                 ja kuinka se soi?"