maanantai 29. toukokuuta 2017

Vanhempien ideoima Rosvo ja Poliisiteema

Viikon aiheen ja toiminnan sisällön ovat vanhemmat suunnitelleet meille yhteisen suunnitteluillan aikana. Loistava toimintapaketti. Teemana rosvot ja poliisit. Ikivanha leikkiteema heräteltiin henkiin uusin ideoin. 
Maanantaina pihaamme ajoi kaksi poliisia poliisiautoillaan. Lapset saivat tutustua poliisin virkapuvun lisäksi myös poliisiauton toimintaan. Innokkaat ja rohkeat saivat kokeilla istua poliisiauton kuljettajana ja väännellä ratista. Polkimiin ei monenkaan pienen kuskin jalat vielä yltäneet.

Poliisiauto päiväkodin porttien sisäpuolella.

Sisällä teimme itsestämme etsintäkuulutukset. Keksimme rosvonimen ja lunnasvaatimukset sekä leikimme salissa rosvoa ja poliisia.

Etsintäkuulutus: hurjat rosvot karkuteillä. Luvassa palkkio.

Tiistaina leikimme ulkona digipiilosta. Rosvo lähti piiloon kypäräkamera päässään ja poliisit tutkivat valvontakamerasta (ipadista kypäräkameran lähettämää kuvaa) mihin rosvo on piiloutunut. 

Digipiilosta kypäräkameran avulla.
Keskiviikkona olimme pukeutuneet rosvoiksi ja leikimme etsintäkuulutusten kanssa ulkona rosvojahtia. Päivällä oikeat poliisiopiskelijat olivat suunnitelleet meille poliisikoiraetsinnän ja ottivat meiltä ihkaoikeat sormenjäjet. Kiitokseksi meidät vielä palkittiin poliisimuseon leikkihatuilla. Huikea päivä.

Etsi kadonneet poliisikoirat.

Ikioma sormenjälki korttiin muistoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti