sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Perinneviikko

Päiväkotimme henkilökunnan yhteisenä projektina oli perinneviikon toteuttaminen lapsille.  Viisi erilaista perinnepajaa kutsui lapsia viikon ajan tutustumaan, kokeilemaan ja toimimaan. Koko talon lapset oli jaettu viiteen eri ryhmään. Eskarilaisistamme oli mukavaa saada huolehtia pienistä.  

Kolme Pukkia

Tässä pajassa kerrottiin lapsille perinteinen päiväkotitarina Kolme Pukkia. Ihanat keppinuket ovat Maija Baricin pöytäteatterisarjasta. Tarinan jälkeen lauloimme saman sadun papunetin kuvien avulla. Lopuksi saivat lapset pajassa itsenäisesti kertoa tarinaa pöytäteatterinukeilla. 


 
Haarukkapikkuleivät

Leivontapajassa leivottiin tänä vuonna perinteisiä haarukkapikkuleipiä. Jokainen sai pajasta kotiinviemisenä muutaman herkkupiparin.

 
Käpyeläimiä
Käsityöpajassa askarreltiin käpyeläimiä ja lattialla oli niille tehty leikkipaikka puuaitauksineen. Tässä pajassa oli myös mahdollista kokeilla perunapainantaa.

Musiikkipajassa säesti kantele suomalaisia lastenlauluja.

Liikuntapajan leikit olivat liian vauhdikkaita kuvattaviksi. Siellä lapset oppivat leikkimään tuttuja pihaleikkejä, joita voimme sään salliessa jatkaa ulkoilun aikana.

Aamupiirissä katselimme yleareenalta muutamia katoavia ammatteja, lähinnä käsityöläisammatteja
Pärekorin tekijän ammatti kiinnosti lapsia, samoin kengityssepän ammatti. Pojat löysivät mustavalkoisista videoista myös yhtäläisyyksiä tähän päivään. " Hei , tossa on sellanen samanlainen kuin on minecraftissa, alasin. Mä olen joutunut takomaan minecraftissa miekan, se oli tosi vaikeeta." Näin yhdistyi vanha filmi tähän päivään.
Sitkeydellä ja googlea apuna käyttäen onnisuttiin tekemään vielä iltapäivän aikana pärekori.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti