tiistai 21. helmikuuta 2017

Geometriaa ja nassikkapainia

Nassikkapaini sai suuren suosion ja sitä tulemme vielä kevään aikana jatkamaan. Nassikkapaini sai myös tytöt innostumaan mittelöstä. Kokeilimme kolmea eri tekniikkaa turvallisesti futonpatjalla. Reilu kannustus tsemppasi painijoita.

Nassikkapainia

Viikko on ollut täynnä intoa ja toimintaa. Geometria on vienyt mukanaan ja haasteellisten geolautojen parissa viihdyttiin pitkä tovi. " Ei malttais lopettaa" - paras kiitos innostuneelta lapselta.

Matematiikka on hauskaa, Geolaudat opettaa monia taitoja.



Kelit ovat vaihdelleet viimeaikoina. Ämpäri on ollut täynnä vettä tai sitten se on lapioitu täyteen lunta. Olen iloinen, että lasten hyvä varustus mahdollistaa ulkoilun ja leikin säästä huolimatta.
Vesilätäköiden viehätys.

Lumiukkosoppaa edullisesti.

Päiväkotimme täytti 10-vuotta. Sen kunniaksi salissa oli koko talon lapsille ja aikuisille varattuna huikea sirkusshow. Kolme päiväkodin työntekijää oli suunnitellut sirkusmaisen näytöksen. Koska harjoittelulle ei ollut liiemmin aikaa, tehtiin kuten kunnon taikureiden kuuluukin. Vedettiin hihasta ja hatusta. Trio Huvitus nauratti ja narutti niin lapsia kuin aikuisia. Hauskin temppu taisi olla Lady Leppiksen suuresta taikurinhatusta karanneen pupun seikkailu. Lopuksi lapset huomasivat pupun piiloutuneen Herra Picnicin takataskuun. Eipä ihme, että eväsretkitemppua tehdessään Herra Picniciä jännitti niin hirvittävästi, olihan hänellä pupu pöksyissä. Herra Huihain värikäs huivitemppu ihastuttu varsinkin pienempiä lapsia. Korttitemppu ja pöydältä taianomaisesti kadonneet lautaset puhuttivat vielä pitkään ruuan ääressä.

Trio Huvituksen synttäriyllätys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti