lauantai 28. toukokuuta 2016

Välittämisen side ja luopumisen aika


Kevätjuhlissa esitimme poloneesin, tanssimme magarenaa ja pojat esittelivät lämäämistaitojaan. Lauloimme yhdessä laulun " Hyönteiselämää"  sillä olemme viimeisten viikkojen aikana tutkineet hyönteisiä ja ötököitä Suomen keväässä. Milli Menninkäisen jäähyväislauluja on aina yhtä tunteellinen.

On eskarilaisen ja hänen perheensä tuntenut sitten vuodenpäivät tai kulkenut heidän rinnallaan jo useita vuosia, syntyy vääjäämättä välittämisen side. Itse olen tunteikkaasti kyynelehtinyt jo harjoituksissa. On taas luopumisen aika. 

Eskarijuhlan lopetimme arvokkaasti Maammelauluun. Hyvillä mielin lähetän eskarilaiset avaamaan syksyllä koulun oven ja kulkemaan kohti uusia seikkailuja.


Viimeisenä eskarijuttuna olemme opetelleet kellonaikoja. Olemme harjoitelleet välitunnin pituutta ja ruokatunnin aikana ehdimme hetkeksi myös ulos. Eskarilaisten mielestä välitunti on tosi lyhyt aika .

Metsäretkellä löysimme kymmenen hyvää geokätköpaikkaa päiväkotimme lähimetsästä. Johonkin näistä sopivista piiloista ilmestyy uusi geokätkö ryhmämme toimesta kesäkuun aikana.


Eräänä iltapäivänä luimme kirjan " kuusi hiirtä ja siili" tämän kirjan innoittamana kokeilimme quiver-sovellusta ja herätimme värityskuvia eloon. Nopeasti hujahti miltei tunti pöydän ääressä ahkeroiden ja omasta työstä nauttien. Muutamat innostuivat vielä luomaan omia luovia värityskuvia. 




keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Iloa ja tekemistä asfaltin pinnalle



Haastavia ruutuja hyppelyyn.
Ihastuttavia ja iloa tuottavia kuvia.

Opittujen asioiden jakamista muille.
Aurinkokuntamme.



tiistai 3. toukokuuta 2016

Projektit lähenevät loppuaan

Harjoittelimme varjostusta ja teimme planeettoja pastilliliiduilla.



Avaruusleikkiin rakennettiin happipullot astronauteille. 

Kuukivet tulivat valmiiksi ja leikkiin lisättiin kuukivien tutkimuspaikka. 


Metsähuone sai lisää asukkaita.


Kettu vaanii puun takana.

Vesialtaassa oli mahdollisuus onkia suomalaisia järvikaloja. Kuten oikeassakin elämässä siimat ovat helposti sekaisin tai puun latvassa.

Tähän viikkoon ehdittiin järjestää myös ulkoliikunnassa olympialaiset.






Piha siistiksi yhteisvoimin