lauantai 12. syyskuuta 2015

Pitkiä ja lyhyitä sanoja sekä videotrailerin tekoa ja paljon leikkiä

Tällä viikolla (37) tutkimme alkuviikosta sanojen pituuksia ja teimme loppuun vanhempainiltaan videotrailerin ryhmästämme. Lapsien kanssa luotiin käsikirjoitus trailerille ja sovimme kuvauspaikoista. Lapset saivat esitellä haluamiaan paikkoja päiväkodista vanhemmilleen. Video esitettiin valmiina vanhemmille ja samalla pääsimme keskustelemaan uuden esiopetussuunnitelman sisällöstä ja työtavoista. 
        
                     
Luovat leikit valloittivat tälläkin viikolla. Hyvin suunnitellun ja joustavan päiväjärjestyksen myötä jää meille runsaasti leikkiaikaa. Projektiluontoiset leikit saattavat jatkua viikkoja tai muutaman päivän. Kauppaleikin ilmaiskirjoja oli edellisviikon koululeikeissä tehty koulukirjoiksi. 
                       
Sali on ryhmämme käytössä kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Salia käytämme monipuolisesti jumpissa, lauluhetkillä  ja vapaissa leikkitilanteissa. Alla oleva leikki on tärkeä odotusleikkimme ennen penkkihetkien alkua. Lapset aloittavat leikin oma-aloitteisesti. Leikkiä leikitään kuin myrkkysientä, myrkkysienen tilalla huudetaan yllätys ja ääneen nimetään koriin laitettavat kuvat.Lapset keksivät itse mielekkäät aiheet nimettäväksi. Tällä viikolla lapset halusivat luonnon syksyisiä anteja, viljalajeja, sieniä ja marjoja. Ensi viikoksi he halusivat kirjaimia. Toim. Huomio. Tällä tavalla viime vuonna itse opin tunnistamaan automerkkejä 😄
                      
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti